2008-10-09

The Dance - the Story of a Short Connection

Tästä klikkaamalla pääsee seuraamaan pientä sormenpääkosketusta

Liikkuvia käsiä, viliseviä silmiä

Heti ja taas on jäänyt kirjoittelut taka-alalle: olen touhuillut sanojen sijasta kuvien parissa. Kollegan läksiäisten kuvaaminen innosti pitkästä aikaa virittämään kamerasilmän ja myös kuvankäsittelymetodit. Onneksi olin keksinyt hakeutua parille kuvaamista ja sen ideologiaa käsittelevälle kurssille.

Ekalla kurssilla opeteltiin mm. animaationtekoa MonkeyJam -ohjelmalla. Tosin ohjelman käyttöön varattu aika oli liian lyhyt. Enemmän ehdimme sen sijaan pohtia historian kuvien aitoa historiallisuutta, lännenelokuvien käsitystä amerikkalaisuudesta ja alkuperäiskansoista. Toisella kurssilla opettelimme kuvien käsittelyä mm. Picasalla ja tarinankerrontaa: ekan kerran valmistin oman liikkuvan kuvatarinan, PhotoStoryn. Tykästyin puuhaan ja softan mahdollisuuksiin. Jo on tehty touhu helpoksi! Tällä voisi todella olla käyttöä jo koulussakin!

Muuten mukavaa, mutta vanhat silmät eivät kestä tätä puuhaa. Tänään tuijottelin koululla ulos ikkunasta - vastapäisen talon ikkunan säleverhoja, jotka värisivät ja välkkyivät kummasti. Pian kuitenkin ymmärsin, että eniten siinä värisivät vain minun silmäni, silmänpohjat, verkkokalvot.

Olisikohan tauon paikka.

2008-09-27

Uusi syksy ja - oma NETTIYHTEYS

Ekan kerran elämässä mulla on nettiyhteys myös kotoa. Tästä riemastuneena päätin aloittaa myös bloggauksen uudelleen. Saas nähdä, josko into kantaa muutamaa viikkoa pidemmälle. Tai toimiiko yhteys. Sillä Tampereen läheisyydestä huolimatta kotimme sijaitsee jostain syystä periferiassa, lähes katvealueella.

Kaikki tekninen taito unohtuu vuodessa kyllä: miten kuvat liitettiinkään, mitkä olivat salasanat sinne ja tänne, mitäs täällä blogimaailmassa on vuodessa tapahtunut?! Eipä sittenkään kovin paljoa uutta.

Omia vanhoja tarinointejani lukiessani jouduin kyllä muistelemaan, kuka olikaan tuo ihminen, joka on kaiken kirjoittanut? Tuttuja teemoja ja asioita, mutta onpa aika vierähtänyt nopeasti. Aloitin blogin saatuani tiedon uudesta työpaikastani, ja tänä syksynä käynnistyi koulussa jo kolmas syksyni. Päväkirjamerkintöjen tallentaminen olisi merkityksellistä: voisi edes itse muistaa, mihin päivät kuluivat.

Katsotaan miten rahkeet (mitkä ne sitten ovatkaan) riittävät näihin muistiinpanoihin.