Soppeenharjun Haavoittunut enkeli

Viime viikkoina olemme autelleet enkeliä lentoon... Kiirastorstaina olisi aika. Siivet liikkuvat jo.

Koskettavan draamakäsikirjoituksen kirjoitimme kollegojen ja oppilaiden kanssa keväällä '99 ja nyt hyödynnän version uudelleen. Kaksi poikaa ja enkelisiipinen tyttö. Siivissä lehtilööppejä, uutistekstejä, haava ja hakaneula. Toinen pojista alkaa jutella tytön kanssa, ja keskustelua kuvittavat tytön päivän aikana kohtaamat henkilöt. Takana onkin hieman tavallista raskaampi sattumusten suma.

Kaiken muun jaksais, muttei sitä, kun kengännauhat koko ajan katkee. Ymmärrätsä?

Muutamissa kohdissa käsivarsieni karvat nousevat pystyyn. Riipii sopivasti. Hyvä. Toimii. Erityisesti lopun yllätyksessä: poikien kantamista paareista muodostuukin risti...

Ei isoja sanoja vaan niitä ihan pieniä - ja siksi juuri tuntuu joltakin...

Dealing with Diversity -training in the Netherlands

Koululle hankkimistani Julia Vuoren julisteista on olemassa myös englanninkieliset versiot: liikuttavia afrikkalaisia eläinhahmoja jakamassa hyvää keskenään kontekstinaan YK:n Vuosituhattavoitteiden ylevät ajatukset. Tilasin englanninkielisiä julisteputkia viisi kappaletta, kukin sisälsi kahdeksan erilaista kuvaa. Otin putkilot matkalaukussani mukaan Hollantiin.

EUn Youth in Action -ohjelmaan sisältyvä koulutus Dealing with Diversity oli erinomainen matka - itseeni. Viiteentoista vuoteen en ole vastaavassa seminaarityyppisessä ajatustenvaihtovirrassa uinutkaan. Joten jo olikin aika. Miten kadehdittavan notkeita ja eettisiä ajattelijoita nuorisossa onkaan! Millaisia upeita visioita paremmasta yhteisöstä ihmisillä on ja millaisia intohimoja omaa työtään kohtaan! Kuuden päivän pyörremyrsky ei ole vieläkään pudottanut minua täysin maanpinnalle.

Jos matka poikisi jonkinmuotoista yhteistyötä ja yhteistähyvää koululle ja nuorille, olisi se takuulla ollut kaiken väärti. Siinäkin tapauksessa että niin ei kävisi, olisi se ainakin itselleni ollut ainutlaatuinen retki eurrooppalaiseen ajattelumaailmaan. Ja ainakin minut se innosti hakeutumaan jatkossakin yhteistyökuvioihin...

Julisteet matkasivat Irlantiin, Saksaan, Tsekin tasavaltaan, Puolaan ja Portugaliin - ja muuallekin niitä olisi haluttu. Jotkin kuvat vain iskevät ytimeen ja koskettavat.

Julisteita vuosituhattavoitteista

Kun itse on aivan turta ja pyörittää nuupahtanutta tuntia, saattaa joku virkeä heittää hyvän idean: "Eikö me voitais tehdä näytelmiä niistä kirkkovuoden juhlista?" Ei hassummin perjantain viimeisen tunnin jääkiekkoilijoilta.

Ne, mitkä toivottavasti myös piristävät erityisesti ensi viikkoa, tulivat tänään postista: Julia Vuoren kuvittamat kahdeksan julistetta. Ulkoasiainministeriö on kustantanut YK:n vuosituhattavoitteista liikuttavan julistesarjan, jonka toimitettiin veloituksetta koululle. Nastasin kuvat jo käytävän seinään; hellyttävät eläinhahmot pistävät väkisin hymyilemään. Ja ennen muuta julisteet ovat pirteät ja - kauniit. Sopisivat vaikka lastenhuoneisiin!

Näin julisteteemassa pysyäks...

Mihin mennyt tulee?

Bloggaus on ollut jäässä ja levällään koko alkuvuoden kuin autoni takaovi. Kotiin lähtiessäni täytynee teipata maalarinteipillä ovi kiinni, ettei se osu vastaantulijoihin. Juuri nyt haluan kiinnittää itseni myös nettitodellisuuteen, jatkaa ihastuttavasti Susannan tavoin elämänvalintojeni reflektointia ja tallentamista...

Opettajien työtilan ilmoitustaululla on oppilaan käsin kirjoittama Anni Sinnemäen runo. Tai osa siitä. Tai jotain sinne päin. Tuntuu kuin joku olisi kopioinut kaiken väärin, ja silti kuvia syntyy.

Menet niiden luokse ja itket ja kuuntelet
lukitse ovesi nyt tiukempaan
huudan kynnyksen yli

Olen tullut maailmasta
jota ei olisi pitänyt olla

kaikki kuvattuna julisteissa
joita ei enää ole

Luen runoa ja näen silmissäni kulisseiksi pystytetyt rakennustelineet, länsikolikkoni kierimässä kahvilan lattialla, huonostihoidetun eläintarhan masentuneet hevoset; näen DDRrän, jonka todellisuus sai lopulta voimaan huonosti. Näen aforismijulisteet psalmiteksteineen, jeesuskuvineen, hyvän elämän viisauksineen; näen nuoruudenrakkauden, jolle opetin, kuinka suudelma tuli lopettaa.

Jopa lähtikin. Johtunee kaikki siitä, että kotona työpöydälläni on kaksi julistekääröä ajalta, kun vielä sinitarrasin kuvia huoneeni seinille. Äiti toi ne lapsuudenkodista. En osaa sijoittaa kääröjä minnekään. En vielä edes ullakon hämärään. Niiden katseleminen tuottaa niin monentuntuisia muistoja, että pitää jonkin aikaa antaa kuvien tulla.