2008-09-27

Uusi syksy ja - oma NETTIYHTEYS

Ekan kerran elämässä mulla on nettiyhteys myös kotoa. Tästä riemastuneena päätin aloittaa myös bloggauksen uudelleen. Saas nähdä, josko into kantaa muutamaa viikkoa pidemmälle. Tai toimiiko yhteys. Sillä Tampereen läheisyydestä huolimatta kotimme sijaitsee jostain syystä periferiassa, lähes katvealueella.

Kaikki tekninen taito unohtuu vuodessa kyllä: miten kuvat liitettiinkään, mitkä olivat salasanat sinne ja tänne, mitäs täällä blogimaailmassa on vuodessa tapahtunut?! Eipä sittenkään kovin paljoa uutta.

Omia vanhoja tarinointejani lukiessani jouduin kyllä muistelemaan, kuka olikaan tuo ihminen, joka on kaiken kirjoittanut? Tuttuja teemoja ja asioita, mutta onpa aika vierähtänyt nopeasti. Aloitin blogin saatuani tiedon uudesta työpaikastani, ja tänä syksynä käynnistyi koulussa jo kolmas syksyni. Päväkirjamerkintöjen tallentaminen olisi merkityksellistä: voisi edes itse muistaa, mihin päivät kuluivat.

Katsotaan miten rahkeet (mitkä ne sitten ovatkaan) riittävät näihin muistiinpanoihin.