Aiheena oli Elegian ottama hauras, seepiansävyinen valokuva lapsen sandaaleista, jotka näyttivät ikäänkuin unohtuneen vanhan kiviaidan päälle lumisateeseen. Elämä menee niin nopeasti ohi. Kuinka pitää kiinni elämän ainutlaatuisuudesta, tarttua hetkeen?
Minulle tuli mieleen vuodentakainen kuva intialaisesta ovensuusta, jossa lojui vauhdikkaasti jalasta heitettyjä sandaaleja. Minut oli kutsuttu kotiin, köyhään ja vaatimattomaan taloon, joka pursui lämpöä ja iloa. Jo kenkien määrä kertoi elämästä. Huomisesta ei huolehdittu. Elämä oli vain siinä. Väri ja lämpö.
Posts
