2006-10-09

Piispa läpäisi!

Sain ilokseni pettyä: pääsimme keskustelemaan, pohtimaan, osallistumaan... niin kovasti, että jälkikäteen pyörrytti.

Piispa yhtyi stoalaisiin: yhteisö ei ole kone - vaan organismi, elin, elävä kokonaisuus. Tavoitteena ei ole surrealistinen ihmiskuva - vaan harmoninen, tasapainonen ihminen. Tämä jäi mieleen. Ja sitten piirrettiin pöytäliinoihin.

Kutsutut hakeutuivat pöytäryhmiin... erilleen parhaasta kaveristaan. Joka pöydässä oli jokin esine, jonka herättämiä tunnelmia pohdittiin alkulämmittelynä. Meidän pöytämme esine oli puheenjohtajan nuija.

"Kirkkovaltuuston puheenjohtaja." "Luottamushenkilöt ja heidän roolinsa seurakunnassa." "Johtokunnat, lapsityö jossa olen". "Vallankäyttö." Arvaa minun assosiaationi!

Sen jälkeen jokainen ryhmä sai kysymyksen pohdittavakseen. Meidän oli: "Mitä on 'liika hengellisyys' seurakunnan kanssa yhteistyössä toimittaessa?" - !

Itsensäalttiiksilaittaminen oli puhuttelevaa: täällä siis oikeasti halutaan etsiä yhteistyötä ja sen onnistumisen edellytyksiä! Puhuimme moninaisista, kirkollisesta kielenkäytöstä, ongelmien hengellistämisestä, erilaisten kuppikuntien muodostumisesta ja ohjaavuudesta. Ja pöydässämme oli myös seurakunnan työntekijöitä.

Mielipiteet kirjoitettiin tussilla pöytäliinaan ja kulkua jatkettiin kohti seuraavaa pöytää. Mielenkiintoisia kysymyksiä kaikki: Ketkä ovat suurimpia väliinputoajia Ylöjärvellä? Mitä sellaista hengellistä seurakunta voi tarjota työyhteisöllenne, mitä mikään muu taho ei voi tarjota? Kaikkia kysymyksiä emme käyneet läpi, mutta ne käsiteltiin lyhyesti yhdessä kirkkoherran johdolla. Monenlaisia välähdyksiä löytyi yhteistyöhön ja sen luonteeseen.

Kun vielä lopuksi piispa sanoi pari kaunista ja hyvää ajatusta ja koko aikuinen joukko vakavoitui virrenveisuuseensa, huomasin itsessäni pienen liikahduksen. Koolla oli iso joukko ihmisiä, jotka oikeasti haluavat kaupunkiin, ihmisille, toisilleen, itselleen hyvää.

Toivottavasti onnistutaan.

No comments: