Aamulla ensimmäiset tulivat kertomaan, että roolivaatteet jäivät kotiin, reput unohtuivat ja Milkan discopallo oli hajonnut.
Ronin ja Julian ensimmäisessä kohtauksessa kaikki jännittivät niin paljon, että unohtivat puhua ääneen. Revin hiuksia päästäni. Kun rehtori sammutti ilmastoinnin, jotain alkoi sentäs kuulua. Ja kun yleisö alkoi elää draamassa mukana, näyttelijät vapautuivat hieman.
Puolivälissä esitystä kollega tuli kertomaan, että cd-soitin ei pelaa enää. Ja edessä oli tanssikohtaus, johon tarvittiin musiikkia. Jostain syystä huuliltani lipsahti ruma sana. Kulisseissa valmistauduimme jo siihen, että tanssi esitetään ilman musiikkia. Mutta juuri, kun oppilaiden oli aika syöksyä lavalle - musiikki alkoi.
Todellinen draama tapahtui kulisseissa, mutta onneksi jotain välittyi lopulta myös katsomoon. Tatuoija oli menestys vihjailevine katseineen, raaputuseleineen ja hauskoine repliikkeineen... eikä kaksoislopetuskaan ollut huono idea.
Ihania pieniä 7.-luokkalaisia. He toivottavasti oppivat tästä yhtä paljon kuin minäkin!
Pää on kiireen, monien kauniiden sanojen, halausten ja kyynelten jälkeen jomottavan kipeä. On ollut uskomaton päivä! Vollottamalla itkettiin muutaman opettajan kanssa - jotka oikeasti ovat vasta 16-vuotiaita koululaisia, lavatanssinharrastajia, upeita nuoria naisia!
Mutta voi että voi olla hyvä olo!
skip to main |
skip to sidebar
Elämää koulussa, kirkossa, kotona ja koirapoluilla
Tervehdykseni!
- Maritahannele
- Olen opettajaihminen, jolle koulu-MAA-ilma määrittää arjen rajat ja mielikuvitus kaiken muun.
Posts
2 comments:
Tunnistan tunteesi hyvin. Kevätjuhlan tai esitystapahtuman vetäminen on suururakka, mutta suuria ovat sitten tunteetkin, jotka esityksessä koetaan. Olen vetänyt monet luovat kurssit hieman vanhempien oppilaiden kanssa, ja nyt, jouduttuani varhaiselle tk-eläkkeelle kaipaan erityisesti tänään noita hetkiä, jolloin viikkojen, kenties kuukausien paine purkautuu ja esitys saa katharsiksensa.
On huolehdittava niin monesta asiasta - käsikirjoituksesta esityksen lavastukseen ja valo- ja äänitekniikkaan asti. Mutta kun jakaa oppilaat tiimeiksi heidän oman kiinnostuksensa pohjalta, homma pyörii. Ja joka kerran kuitenkin pelko ja jännitys on kutkuttavaa. Ja joka kerran onnistutaan, sillä pikkumokat kuuluvat kouluesitysten luonteeseen eikä yleisö niitä huomaa. Meillä oli pahin moka se, kun flyygeli oli unohtunut väärään paikkaan ja esti esiripun sulkeutumisen... :)
Jokainen juhlien taustalla häärännyt jakaa tunteemme: juhlat ovat kouluelämän upea mauste.
Ja kovin monelle juhlat ovat asia, joka koulusta vahvimmin lopulta jää mieleen - loppu elämäksi. Vaikkapa sitten se flyygeli...
Post a Comment