Hiljainen hetki

Eilinen esitys haki jonkinaikaa muotoaan... basso ja rummut eivät heti kohdanneet ja me muut naureskelimme ihanan hämmentyneinä tai katselimme loistelamppuihin: lopetetaanko ja aloitetaanko alusta vai saadaanko me tämä epätahtinen samba toimimaan? "Missä on ykkönen?" huusi kitaristin niska.

Mutta yleisö tykkäsi. Marjaanalle kiitos kauniista sanoista! Kilttejä ovat. He ja me. Kyllä tällaisten lupsakoiden humppaveikkojen pariin uskaltaa lapsensa lähettää...

Tänään olen jälleen siivonnut tuntikausia luokassa hyllyjä, mappeja, laatikoita. Koskettavin löytö oli eräs etäopintoina suoritettu kahdeksannen luokan kokonaisuus, huolellisesti täytetty ruutuvihko, joka oli jäänyt palauttamatta heti tekijälleen. Myöhemmin ei enää ollut tekijää, jolle vihon olisi voinut toimittaa...

Luin vihkoa pitkään ja surin sitä, että olin vaatinut nuorelta NIIN paljon sanoja ja selityksiä. Ja huokailin, että miten ihmeessä hän oli jaksanut vastata kaikkiin maailmanhistorian kysymyksiin. Pieni kuolemansairas poika.