Pitkää puhetta

Tässä on nelikenttää piirrelty, keskusteluja keskusteltu ja unia nähty. Eivät ole yksiselitteisiä eivätkä yksinkertaisia päätökset, kun elämä on jo valmiiksi jollakin mallillaan. Pistä siinä sitten kaikki pahvilaatikkoon ja aloita alusta. Ja selitä itsellesi, miksi juuri NYT ja miksi juuri NÄIN. Aina kun voisi tehdä toisinkin - tai jättää tekemättä mitään - eikä tekisi silloinkaan väärin.

Kyse ei isojen asioiden kohdalla olekaan oikeasta tai väärästä, vaan... jostain ihan muusta. Tämän toimintaa ohjaavan motiivin löytäminen ja valintojen selittäminen sen kautta onkin koko päätelmäketjun juju. (Ymmärtääkö tätä joku?)

Aamulla luulin itse oivaltaneeni tämän: Olen ollut monen asian wanna-be-maalainen... ja nyt maksan hintaa tästä muutoksena, haluna etsiä uutta. Selitän.

Puhun ympäristönsuojelusta, mutta haluaisin kotiin välttämättä luontoa tuhoavan astianpesukoneen ja riitelen siitä M:n kanssa jatkuvasti. (Minullakin M kotona. Liisa huom.) Vastustan viidettä ydinvoimalaa, mutta laiskasti kannan puita sisälle, saati noudan niitä metsästä talon lämpiämiseksi. Tärkeilen maaseudun ja kyläyhteisöjen idyllin puolesta, mutta en osallistu kyläläisten jumppapiiriin, karhuoopperan 10-vuotismuistelukonserttiin, kinkereihin saati kutsu naapureita kahville. Kauniista jokimaisemasta otan mielelläni auringonlaskukuvia, mutta kesähyttysiltä suojaudun mieluummin sisälle tietokoneen äärelle kuin viipyilen laiturilla.

Esimerkkejä minun wanna-be-ominaisuuksistani löytyy koulusta, kotoa, kaikkialta... En siis ole sydänjuuriani myöten täkäläinen, vaan jollain tavalla erillinen, ulkopuolinen tarkkailija, joka tekeytyy läsnäolevaksi. Meniköhän jo uskaliaaksi? Nyt tulisi siis vain olla se mikä olen ja uskaltaa toimia sen mukaisesti, siinäkin tapauksessa, että tämä merkitsee muuttoa ja uutta työpaikkaa.

Toisaalta taitaa kuulostaa pelkästään neljänkympinkriisiltä...