Voi vain arvella, miten hoidan ensi viikon, kun olen viettänyt koko yön koululla. Nukuin opon työhuoneessa kahden vastakkainasetetun sohvan päällä uppotukkina, kun viimein puoli kahden aikaan yöllä tälle divaanille pääsin. Henriikka-kouluttaja yöpyi opettajanhuoneessa, ja kaksikymmentä oppilasta kieltenluokkien lattialla pulpettien välissä jumppamatoilla. Nukkuivat minkä malttoivat.
Tämän kouluyön parasta antia olivat nuorten into ja ilo. Samaa uskoa leikin kantavuuteen ei juuri tapaa missään muualla kuin tukioppilaskoulutuksessa. Siksi tuo usko piti viimeisessä harjoituksessa asettaa kyseenalaiseksi.
Kolmen joukkueen välisessä kilpailussa vallitsivat täysin epäoikeudenmukaiset säännöt: joukkueet saivat eripituiset ajat tehtävien suorittamiseen, tehtävät olivat vaativuustasolta täysin epäoikeudenmukaisia ja - joukkueiden pisteet oli päätetty etukäteen. Sokkopiirtämistehtävässä banaanit saivat tehtäväkseen piirtää auringon, appelsiinit kellotaulun ja omenat - iltaruskon. Voittajabanaanien mielestä tehtävä oli aivan helppo eikä siinä ollut mitään epäselvää. Heidän mielestään iltarusko oli helppo: horisontti ja siihen puolikkaana näkyvä aurinko. Ihan iisi. Mikseivät hoksanneet. Sekään ei banaaneita haitannut, että omenat eivät lainkaan saaneet mahdollisuutta piilotustehtävän ratkaisemiseen ja näin jäivät heti ilman pisteitä.
Siis kuinka maailman (ja koulukäytävien) epäoikeudenmukainen käytös poistuu, jos voittajat eivät välitä säännöistä eivätkä tunne empatiaa? Pitääkö johtajia/ohjaajia/opettajia totella sokeasti? Mitä vahinkoa voivatkaan aiheuttaa hiljaiset hyväksyjät? Hyvä harjoitus. Vähänkö nyt maailma muuttuu paremmaksi!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Posts
No comments:
Post a Comment