Pääsiäisen teema tulee tänä vuonna esiin monimuotoisesti, vaikka ensin näytti, ettemme juhlaa huomioi lainkaan.
Aina tekee vaikutuksen ja liikuttaa Seijan ja Tuulan vaivannäkö ruokalassa: suklaamuna, mämmiä, itse poimitut ja koristellut oksat, pieniä keltaisia yksityiskohtia, kanaa, raikkaat salaatit. Monessako kodissa juhlaa huomioidaan yhtä näyttävästi... tai ylipäänsä tarjotaan lämmintä ateriaa?
8.-luokkalaiset menevät huomenna elokuviin katsomaan nuoren ihmisen elämäntaivalta, iloa ja vastoinkäymisiä. Tämä V*n 14 -elokuva voi olla varsinainen kärsimysnäytelmä jollekin: siinä puhutaan ruotsia!
7.-luokkalaiset puolestaan saivat kokea tänään hyvää ja pahaa. Tukioppilaiden kanssa järjestämämme rata toimi hyvin - ja pisti ajattelemaan.
HYVÄ JA PAHA HUONE
Oppilaat lähetettiin pienin evästyksin yksi kerrallaan kulkemaan läpi "elämäntaivaltaan". Tehtävänä oli kulkea narusta kiinni pitäen, silmät huivilla peitettyinä, kahden tunnelmaltaan erilaisen tilan läpi. Matkalla kuuli tylyä puhetta, komentelua, äksyilyä, mutta myös avuliasta ohjausta, kannustusta, positiivista palautetta. Matka päättyi sohvalle ja suklaarusinatarjoiluun.
Omat tuntonsa oppilaat purkivat juhlasalin jumppamatoilla maaten ja piirtäen. Paperi jaettiin kahteen osaan ja värivalinnat ja symbolit olivat kuvaavia: keltaista ja mustaa; vihreää ja ruskeaa; hymiöitä ja yrmiöitä. Ja ohjeinen kuva: sydän ja irvistys.
7a-luokka teki retken innokkaasti, lapsekkaan luottavaisesti ja posket punottaen. Kaksi nuorta jännitti uutta tilannetta ja tarttui spontaanisti toisiaan käytävän yli kädestä kiinni, minkä havaittuaan muu luokka kohisi hämmennyksestä: "Täällähän on rakastavaisia! Onnea!" Kolme tyttöä pelkäsi niin paljon, että he halusivat lähteä matkaan yhdessä. Kertoivat matkan kuitenkin kannattaneen.
7b-luokka on luonteeltaan toinen: räväkkä ja räyhäkkä porukka, jota on vaikea saada keskittymään, työskentelemään yhteistyössä ja kohtelemaan toisiaan kauniisti. Heidän reaktionsa yllätti TÄYSIN. Koko luokka osoittautui varsin pelokkaaksi. Pojat suostuivat lopulta lähtemään yhdessä, tytöt käsi kädessä, neljä ei kulkenut reittiä lainkaan: "En kyllä suostu!"
Palauteympyrässä salissa porukka rehvasteli: "Kyllä oli löysää! Ihan kesyä! Mitä haukkumista tuo muka oli! Enempi olisi pitänyt olla eroa noiden eri tilojen välillä!"
??
Mitähän tämä ryhmä oikeasti odotti ja pelkäsi? Ja miksi juuri heidän oli vaikea havaita moittimisessa mitään ihmeellistä? Millaisia herkkiä sieluja näiden mustien hiuksien ja vaatteiden kätköön piiloutuukaan...
Huomasivatkohan sen itse?
Posts
No comments:
Post a Comment