2006-04-21

Perjantaita, TAAS

Tänään asensin näille sivuille kellon: jotta joka hetki muistaisin, että minua odotetaan työpäivän jälkeen nopeasti kotiin! Häntä heiluen. Kellon keksin Liisan blogista (ks. Asianviereen), klikkasin linkkiä ja loppu olikin helppoa.

Kotikoirasta huolimatta en voi olla tallettamatta päivän tunnelmaa, sitä sisäistä tyydytystä, jonka opettajaihminen saa, kun voi havaita, ettei työ ole mennyt hukkaan.

Palautin 9.-luokkalaisille kirjailijaportfolionsa. Olivat tutustuneet kirjailijaan ja tämän tuotantoon, kirjoittaneet oman aineen kirjailijan tyylillä, kirjeen kirjailijalle. Tehtävänantoon kuului, että oppilaat vertaavat teosta johonkin aiemmin lukemaansa. Tämä oli luonnollisesti extraa, sillä kaikki eivät ole lukeneet kuin koulussa pakolliset kaksi kirjaansa. Eräs poika kuitenkin halusi osoittaa osaamisensa. Tässä suora sitaatti hänen työstään.

"Ilkan kirjat ovat melkein kaikki samanlaisia yhdeltä kannalta ei toki juonen Mauri Sariolan kirja oli hyvä kirja Se oli ensimmäinen Maurin kirja jota luin ensikertaa En ollut aiemmin lukenut tai koskaan Mauri Sariolan kirjoja"

Se oppimisen riemu ja huuma!

No comments: