Kun kaikki menee (melkein) pielee...

Kyseessä oli vain viimeinen, virallinen paperi uutta työpaikkaani varten: lääkärintodistus.

Sijaisen kouluun soitin viime tipassa, mutta Tomin keikka Pohjanmaalle oli sattumoisin peruuntunut ja hän pääsi tulemaan. Välitunnilla kirjoitin hänelle tuntisuunnitelman, hätäisen, keposen. Muutamalla ranskalaisellaviivalla hänen piti selvitä, raukkaparan.

Autossa tuli hiki; aurinko paistoi niin, että oli pakko riisua talvikengät. Onneksi oli yhdet avokkaat auton takaboksissa, joulukoristelaatikon vieressä, ja saatoin jatkaa matkaa. Silmiä kirveli ja särki kirkas paiste, päätin hankkia aurinkolasit aivan heti.

Perillä olin yli puoli tuntia etuajassa. Kävin ilmoittautumassa työterveyshuoltoon ja tiedustelemassa aikataulua. Ehtisin hyvin kahville ennen lääkärintarkastusta. jep jep. Kaikki hyvin, luulin.

Nautin kevätpäivästä sisustustavaraliikettä muistuttavassa kahvilassa, kahvittelin ja söin rahkapullan. Aikaa tuntui riittävän vielä Alkossa käyntiin: hyvää punaviiniä vapuksi. Tallinnastahan ne muutkin hakevat juomansa.

Kipitin uudelleen vastaanotolle ilmoittautumaan - ja samassa selvisi, että ihan väärin oli kaikki buukattu ja hoidettu. Ensin olisi pitänyt mennä terveydenhoitajalle kaikenmaailmantarkastuksiin ja vasta sitten lääkärille. Voiherranjestasmitenmesunkanssanyt tehdään?

Tunsin lämpöaallon ja nolouden kohoavan hiusrajaan. Mokahan ei ollut minun, mutta silti otin sen omakseni. Olisiko minun pitänyt asia tajuta jotenkin? Olenkohan sittenkään terve, kun en ollut osannut hoitaa tilannetta oikein? Mikäs minun sotuni ja osoitteeni olivatkaan?

- Eiköhän me tämä paperi kuitenkin tehdä, otti fiksu naislääkäri tilanteen hallintaansa. - Verenpaineesi saattaa nyt olla hieman korkealla, mutta kyllä sinä umpirehelliseltä vaikutat, joten eiköhän tässä tutkimus ja todistus saada aikaan.

Ja koko ajan minulla oli sellainen olo, että nyt minusta paljastuu jotain yllättävää ja hämmentävää, ja koko hakuprosessi alkaa alusta.

Ei paljastunut.