2006-04-11

Teatteri on...

Uskolliset blogini seuraajat ovat varmasti miettineet, missä vaiheessa seitsemäsluokkalaisten kanssa koulun kevätjuhlaan suunnittelemamme Romeo ja Julia -näytelmä on. Kun on ollut tässä vähän kaikenlaista...

Näytelmää on pohjustettu Leonardo DiCabrion Romeolla ja Natalie Woodin Julialla - on siis tarjottu draamaa ja musikaalia näkökulmiksi. Myös teatterin keinoihin perehdyttiin oppikirjan harjoitustehtävien avulla. Siinä tuli esiin mielenkiintoista historiaa ja myös uusia termejä, joista en itse muista enää ensimmäistäkään...

Näytteiden, opettajan kerronnan ja netistä printattujen ikivanhojen käännöstekstien pohjalta on sitten laadittu oma käsikirjoitusversio, joka on nyt kuutena kohtauksena pöydällä levällään. Tänään saatiin sentäs roolijako tehtyä ja Romeon valinta ratkaistua. Se onkin ollut tähän astisista vaiheista kaikkein hankalin.

Romeon kaveriksi haluavat kaikki, Julian kavereiksi suostutaan, kun ei muuta roolia ole. Lällyjätkän rooli sen sijaan ei kiinnosta ketään vähääkään. Lähes porua vääntäen pojat ovat kieltäytyneet yksi toisensa jälkeen: "Mä en ala kuunteleen toisten jätkien irvailuja!" Täytyi ottaa kovat otteet käyttöön: "Ei Romeo joudu tekemään mitään ikävää. Sen sijaan Romeo-roolin näyttelijää kiusanneelle kirjoitetaan välittömästi suutelukohtaus!" "Mitäs jos ei löydy ketään tyttöä?" "No, siinä tapauksessa hän suutelee poikaa." "Mää nään jo lööpit: Opettaja valmisti homoeroottisen näytelmän kevätjuhlaan!" jepjep

Tatuoijalla on draamantajua luonnostaan: vähän väliä hän häipyy suunnitteluryhmästä ja palattuaan kommentoi isoon ääneen, ettei ole lainkaan varma, suostuuko rooliin. Saatuaan tarvitsemansa määrän huomiota ja anelua, hän ilmoittaa suostuvansa, mahdollisesti, mikäli ei muuta mieltään.

Innokkuutta ei kuitenkaan puutu. Oppilaat ovat edelleen tohkeissaan, vaikka itse toteutus steppaa alkumetreillään, puvustajaryhmän suunnitelmat menevät uusiksi ja lavastusryhmäkin joutuu alkamaan alusta. Julian ystävät nimittäin menevät bileiden jälkeen harjoituskämpälle, jossa soittavat näytelmän tunnusbiisin ja kämppä pitää ilmeisesti sijoittaa lavalle.

Mutta: Teatteri on tekemistä! Ja sitä piisaa.

No comments: